Posts Tagged ‘syksy’

Syksyisiä maisemia Oulusta

Sunnuntai, Lokakuu 11th, 2009

Viimepäivien aikana on ollut oikein otolliset säät näteille syyskuville. Perjantaina aamupäivästä kävimme museossa ja siinä samalla ehti mukavasti valokuvaillakin matkan varrella. Tässä muutamia otoksia.

Bridge Ämmänväylä

Museum

Flowing water Reflection

Ensilumi

Maanantai, Lokakuu 5th, 2009

Cycling on the first snow

Tänään Oulussa satoi ensimmäistä kertaa tälle syksyä vähän enemmälti lunta. Pysyvää lumipeitteestä ei varmastikaan tullut, mutta tulipa mahdollisuus ensilumikuville.

Oheisen otoksen nappasin, kun Heidi sattui sopivasti olemaan tekemässä matkaa yliopistoa kohti kameraa säätäessäni. Muokkasin kuvasta mustavalkoisen Raw Therapeella, joka on korvannut Ufrawin Nikonin *.nef -raakadatakuvien jatkokäsittelyssäni.

Aamukuvia

Lauantai, Lokakuu 3rd, 2009

Kuluneen viikon aikana heräsin parina aamuna normaalia varemmin ehtiäkseni hieman kuvailemaan. Tässä muutama noilla kerroilla kennolle tarttunut otos. Kuvat on otettu kasvitieteellisen puutarhan ja Kuivasjärven lähistöllä.

Autumn morning Misty pond Sunrise